29. heinäkuuta 2012

Kesän viimeiset mansikat

Mansikkasadon viimeiset ovat pikkuisia

Eilen paisteltiin marenkipohja



Marenkia ja raikasta mansikkaa
Eilen leivoimme isosiskon kanssa pikaisesti marenkipohjan samalla kun pikkuveli tarkkaili touhujamme sitteristä. Aamuisen puistoreissun jäljiltä oli jäänyt yli torilta ostettuja mansikoita ja ne pääsivät marengin kanssa kesäiseksi jälkkärikakuksi. Huomaa, että mansikkasato vetelee viimeisiään, sillä niin pieniä olivat marjat mutta sitäkin makeampia! Marenki on mahtavan nopea ja helppo tehdä ja kaiken lisäksi sen voi valmistaa vielä hyvissä ajoin etukäteen. Marenkia voi myös tuunata. Tähän nakkasin mukaan hieman sulaa minttusuklaata. Olisi muuten toiminut aivan loistavasti pikkumarenkeina tämä maku, silloin kannattaa tuplata ainekset! Koska marenki itsessään on kovin makeaa, saa täyte olla raikas. Vaihtoehtoja on lukemattomia. Tällä kertaa sekoitin kermaa ja turkkilaista jogurttia. Mansikat saivat makua basilikasta ja limestä.


Marenkipohja

  • 3 kananmunan valkuaista
  • 2 dl sokeria
  • 1 rkl sitruunamehua
  • (esim. 50 gr sulaa minttusuklaata)
Vatkaa tehokkaasti kananmunan valkuaiset sokerin ja sitruunamehun kanssa kuivassa teräskulhossa vesihauteen yllä. Ota marenki pois vesihauteen yltä, kun seos on n. 65 asteista ja sokerikiteet ovat sulaneet. Jatka tämän jälkeen voimakasta vatkaamista kunnes marenki on jäähtynyt ja muodostunut paksuksi ja kiiltäväksi. Kääntele sula jäähtynyt suklaa varovasti marengin joukkoon. Levitä marengista pyöreä kakkupohja leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paista pohjaa uunin keskiosassa 130 asteessa n. 1 h. Anna jäähtyä kunnolla.


Täyte

  • 4 dl kermaa
  • 3 dl turkkilaista jogurttia
  • n. 1/2 dl tomusokeria
  • 1 litra mansikoita
  • 3 rkl sokeria
  • 1/2 lime (kuori ja mehu)
  • basilikaa
Vatkaa kerma hyvin sokerin kanssa ja lisää siihen jogurtti. Levitä seos marenkipohjan päälle. Paloittele mansikat reiluiksi paloiksi. Sekoita mukaan sokeri, puolikkaan limen mehu ja kuoriraaste ja hienonna sekaan vielä basilikaa. Anna makustua hetki ja levitä mansikat täytteen päälle. Koristele basilikan lehdillä ja tarjoa heti.



26. heinäkuuta 2012

BelleBaie Facebookkiin!

Pikkukeksit ja leipuri itse
Tällä kertaa ei ole tarjolla herkullista reseptiä. Vietämme kotosalla hitaita päiviä, sillä viime viikon synttärit ja ristiäiset tuntuvat vielä turnausväsymyksenä. Sen verran olen saanut aikaan, että Belle Baie on nyt myös (vihdoin) Facebookissa. Siellä saatan raottaa hieman enemmän verhoa arkemme yllä ja lisäillä sinne myös kuvia, joita ei välttämättä täällä blogin puollella näy, joten käykää ihmeessä kurkkaamassa ja ennenkaikkea tykkäämässä! :)
Tämänpäiväisessä kuvassa ylpeä pikkuleipuri esittelee omatekemiään minipipareita. Näitä pikkuleipiä oli hartaudella leivottu pappalassa, tosin taikinaa oli meinannut mennä enemmän suuhun kuin paistoon. Hyviä olivat nämä piparit, sillä äitikin on rohmunnut jo useamman!
Ja hei, muistakaa arvonta, vielä ehtii osallistua! 

23. heinäkuuta 2012

Pikkuveljen ristiäiset

43 vuotta vanha kastemekko

Pikkupojan piparit


Juhlimme ulkona

Ilmarin kakku

Skagen & pororullat
Mmm.. Mansikkabrita


Isosiskon muffinssit...

...ja isosiskon cake popsit

Viikonloppuna vietimme vihdoin kastejuhlat ja isosiskon toiset syntymäpäivät. Päivä oli tähän kesään nähden poikkeuksellisen aurinkoinen ja pystyimmekin pitämään kasteen ulkona. Tarjoiluja olin väsännyt pitkin viikkoa ja sain myös apuja anopilta ja naapurin rouvalta. Ensin kaffeteltiin pikkuveljen nimijuhlaa ja sen jälkeen vaihdoimme vauhdista isosiskon synttäreille. Päivä oli kaikenkaikkiaan ihana ja vauhdikas! 


Tarjolla pikkuveljellä oli:


Isosiskolla lisäksi:
  • Tomaattimozzarellapiirakkaa
  • Vaniljamuffinsseja
  • Cakepopseja


Lämmin kiitos kaikille juhliin osallistuneille. Pikkuveljen kummeille ja järjestely- ja leipomisavulle. Tämän jälkeen aionkin ottaa hieman "kesälomaa" itselleni! :)




Onnea nimestä rakas Ilmari Emil!

20. heinäkuuta 2012

Niiskuneitikakku ja synttärit

Muumit ovat pop!



Olen 2-vuotias!
Rakas tyttäremme täytti eilen 2-vuotta. Tyttö fanittaa kovasti muumeja ja oli aika selvää, millainen syntymäpäiväkakku hänelle tehdään. Kakku oli täynnä meheviä kotimaisia mansikoita ja rahkakermaa. 1-vuotissyntymäpäivillään tyttö sylki mansikkakakun suustaan, mutta tällä kertaa masuun mahtui peräti kolme kakkupalaa!
Tänä vuonna syntymäpäiviä juhlitaan kaksi kertaa, sillä ensimmäiset syntymäpäivät olivat kotona pienimuotoisesti perheen kesken ja toiset juhlat ovat nyt tulevana viikonloppuna samaan aikaan kun pikkuveli saa nimensä. Lisää juhlakuvia siis tiedossa aivan pian!

Valkoinen mutakakku


Monella arvontaan osallistuneella on lempileivonnaisenaan mutakakku. Perinteinen mutakakku onkin ihana tahmainen herkku ja sieltä sainkin idean kokeilla vastaavaa valkosuklaasta. Melkoisen makeahan tämä kakku on mutta kylmänä ja makustuneena ja raikkaiden marjojen kera tämä on oikein oiva kaveri kahvipöytään. Tähän kakkuun voi laittaa mukaan myös pikku lorauksen appelsiinimehua. Itse en laittanut (koska unohdin) mutta huomasin, että monessa ohjeessa sitä suositeltiin. Tämä resepti on 22-24cm vuokaan.


Valkoinen mutakakku

  • 3 kanamunaa
  • 2 dl sokeria
  • 150 g voita
  • 150 g valkosuklaata
  • 3 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl vaniljasokeria
  • (2 rkl appelsiinimehua)


Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi ja sekoita mukaan valkosuklaa. Kaada voisuklaaseos munasokerivaahtoon ja sekoita varoen. Yhdistä kuivat aineet sekoita varovasti mukaan taikinaan. (Lisää lopuksi appelsiinimehu) Kaada taikina voideltuun vuokaan. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15 minuuttia.



Valmiin kakun kannattaa antaa makustua ja vetäytyä yön yli. Kakun pinnan voi halutessaan koristella tomusokerilla, kermavaahdolla tai tuoreilla marjoilla.

Saaristolaisleipä


Saaristolaisleipä & kylmäsavulohi
Kyselin aiemmassa postauksessa mitä te tarjoaisitte ristiäisissä. Life Abroadin Mrs J. vinkkasi, että heillä oli ristiäisissä tarjolla saaristolaisleipää katkarapulevitteellä. Kun tämän lisäksi viime viikolla postiluukkuun pärähti uusi Glorian Ruoka & Viini, jossa oli saaristolaisleivän ohje, oli asia selvä. Tekisin siis saaristolaisleipää. Tälläistä leipää syödään jouluisin paljon ja onkin oiva joululahja ystävälle, mutta kyllä tämä menee aivan mahtavasti myös kesällä kylmäsavulohen ja runsaan tillin sekä ruohosipulin kera. Tällä ohjeella tulee kaksi isohkoa leipää (2 litran vuoka). Ohjeen voi huoletta puolittaa jos käytössä on pienempiä vuokia.


Saaristolaisleipä

  • 1 l piimää
  • 75 g hiivaa
  • 3 dl tummaa siirappia
  • 3 dl olutmaltaita
  • 3 dl vehnäleseitä
  • 3 dl ruisjauhoja
  • 1 rkl suolaa
  • n. 10 dl vehnäjauhoja
  • voita vuokien voiteluun
Siirappivesi

  • 1 1/2 dl vettä
  • 1/2dl siirappia


Aloita tekemällä leipä. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää kaikki loput aineet puuhaarukalla sekoittaen. Taikinaa ei vaivata. Voitele kaksi 2 litran vuokaa ja jaa taikina vuokiin. Kohota liinalla peitettynä 1 1/2 tuntia. Kuumenna uuni 175 asteeseen ja paista leipiä keskitasolla n. 2 tuntia. Kun leivät ovat kypsyneet noin 1 1/2 tuntia, tee siirappivesi ja valele leivät kauttaaltaan. Jatka paistamista vielä 30 minuuttia. Kumoa leivät paiston jälkeen ritilälle ja anna jäähtyä. Leivät ovat parhaimmillaan n. 3 päivän kuluttua, mutta säilyvät jopa pari viikkoa. Anna leipien tekeytyä kylmässä.

16. heinäkuuta 2012

Appelsiinisuklaakakku




Piece of heaven
Olen aivan säälittävän perso Fazeriinalle. Suklaa muutenkin on melkoinen ikisuosikki kaikissa leivonnaisissa. Suklaakakkua teki taas mieli ja hyvä suklaakakun ohje löytyykin täältä. Edellisen kerran tein kakkuun vadelmatäytteen ja nyt päätin tuunailla kakkua appelsiinillä. Täytteestä tuli herkullinen ja oli melkoisia vaikeuksia hillitä itsensä, ettei tullut syötyä koko kakkua itse. Kakun voi toki tehdä ihan ilman mitään täytteitä, mutta minä tykkään, kun kakun välissä on erilaisia ihania makuja. Tämän kakun kostutin vielä tuoreella appelsiinin puristetulla mehulla. Kun väliin vielä tuikkasi tämän appelsiinitäytteen niin nautinto oli valmis! Ohje on 20-22cm kakun väliin.


Appelsiinitäyte

  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • n. 1 dl tomusokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 appelsiinin raastettu kuori 
  • 1/2 appelsiinin mehu (toinen puolikas kakun kostutukseen!)
  • 4 dl kermaa


Notkista tuorejuusto, lisää sokerit, appelsiinin kuoriraaste ja mehu. Sekoita. Vatkaa kerma ja yhdistä aineet. Täytä kakku ja anna jähmettyä kylmässä pari tuntia. Kuorruta kakku ja nosta takaisin kylmään, jotta kuorrute jähmettyy. Kakku on parhaimmillaan kun on saanut makustua yön yli. Koristele ennen tarjoilua.



Kakun pohja ja kuorrute täältä

Focaccia

Matkalla uuniin...
...ja uunista ulos.


Tuore leipä, namskis!
Viime aikoina olen taas leivoskellut enemmän leipää kotosalla. Makeat herkut ovat ihania mutta kyllä tälläinen tuoreen leivän tuoksu voittaa joskus kaikki muut leipomukset! Focaccia on helppo ja nopea tehdä ja sopii erinomaisesti kesään. Leivästä saa ruokaisan lisäämällä päälle sitä, mitä kaapista sattuu löytymään. Focaccian päälle voi laittaa esim. uusia perunoita, erilaisia juustoja, tomaatteja, yrttejä, oliiveja, ihan mitä vaan. Meidän taannoinen focaccia sai makunsa vuohenjuustosta ja kirsikkatomaateista. Nakkasin leivän päälle myös muutaman oksan rosmariinia ja timjamia. Leipä ei iltaa nähnyt. Tällä ohjeella tulee pellillinen focacciaa.



  • 25 g tuorehiivaa
  • 3 dl vettä
  • 1/2 dl hyvää oliiviöljyä
  • 2 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1 rkl sormisuolaa
  • n.8 dl vehnäjauhoja
  • lisäksi oliiviöljyä ja sormisuolaa pellille


Liota hiiva haaleaan veteen, lisää sekaan oliiviöljy, hunaja ja sormisuola. Sekoita. Lisää jauhot vähän kerrallaan ja alusta taikinaa lopuksi muutama minuutti. Taikinan alustaminen on tärkeää, jotta taikina saa tarvitsemansa sitkon. Kohota taikina kulhossa leivinliinalla peitettynä n.45 minuuttia, kunnes se on kooltaan kaksinkertainen. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja muotoile se neliöksi. Leivtä taikina painellen hyvin öljytylle uuninpellille, jonka päälle olet ripotellut sormisuolaa (Voit käyttää leivän alla myös leivinpaperia, öljyä silloin leivinpaperi). Anna leivän kohota pellillä noin 30 minuuttia, jolloin leipä on kohonnut kaksinkertaiseksi. Paina sormilla leivän pintaan kuoppia ja valuta niiden päälle reilusti oliiviöljyä. Ripottele lopuksi pinnalle sormisuolaa ja niitä aineksia, joilla haluat maustaa leipäsi. Paista leipää 225 asteessa uunin keskitasolla n. 10 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin kullanruskean värin.

6. heinäkuuta 2012

Tervetuloa naapuriin!

                                                       

                                         




Nyt tuli pientä valokuvien ilotulittelua. Aika tasan 11 kuukautta sitten olin juhlistamassa hyvän ystäväni kolmekymppisiä. Siellä törmäsin pitkästä aikaa Kaisaan, joka on Oulusta aivan kuten minäkin. Kaisa kertoi silloin etsivänsä avomiehensä kanssa itselleen uutta kotia. Vinkkasin naapuriin valmisteille tulevista taloista ja nyt, tänään, istuimme heidän uudenkarhealla terassilla nauttimassa shampanjaa, grilliherkkuja ja raparperipiirakkaa. Kaisa on myös bloggaajakolleega ja hänen ihastuttava ja mielenkiintoinen blogi NO HOME WITHOUT  YOU on tutustumisen arvoinen ja aivan omiaan teille sisustamisesta ja askartelusta kiinnostuneille.


Tänne ensimmäisiin (huom! painotus sanalla ensimmäisiin!) illanistujaisiin vein mukanani raparperipiirakkaa, joka kulkee nimellä raparperiansa. Nappasin ohjeeni Kinuskikissalta täältä. Raparperiansa oli oikein kiva uusi tuttavuus ja sainpa oman pihan raparperit hyötykäyttöön! Tämä piirakka olisi varmasti myös aivan mahtava mustikkaisena ja aionkin kokeilla sitä heti, kun mustikkakausi pääsee kunnolla vauhtiin. :)
Tässäpä pikainen päivitys. Lapset nukkuu, joten pitää kiirehtiä itsekin yöunille. Mukavaa viikonloppua allesammans!

3. heinäkuuta 2012

2-vuotis arvonta!

Noniin! Tässäpä tämä jo pariin otteeseen lupaamani synttäriarvonta! Koska blogi täytti kesäkuun alussa huimat kaksi vuotta, arvotaan palkinnon saajiakin ihan kaksin kappalein, eli kannattaa osallistua! Arvontaan pääset osallistumaan tuttuun tapaan kommentoimalla tämän postauksen alle. Toivoisin, että kertoisitte  oman lempileivonnaisenne. Se voi olla ihan mitä vaan ja ehkäpä saan tätä kautta taas uusia inspiraatioita. :) Osallistua voi heinäkuun loppuun asti ja palkintona on luonnollisesti taas jotain oikein kivaa!
Meidän pihalla ovat pionit (vihdoin!) aloittaneet kukintansa. Istuttelin niitä ahkerasti viime vuonna ja nyt ne kukkivat jo melko nätisti. Toivottavasti kukat jaksavat kukkia vielä ristiäisissä, joihin on aikaa pari viikkoa. Jos ilmat sallivat, pidämme ristiäiset varmaankin ulkosalla.


Ihanaa alkanutta heinäkuuta!